Offroad Finnmark 2016 ajettiin viime viikolla, ja kuten tuloksetkin sen kertoo, me ei päästy kisaa maaliin asti.

Itse asiassa meidän kisa ei ehtinyt edes kunnolla alkaa ennen kuin se jo loppui. Mutta otetaanpa pieni kertomus kisan kulusta.

Oltiin siis odotettu juuri tätä kisaa kuin kuuta nousevaa ja valmistauduttu siihen huolella. Oltiin valmiita kisaan ja tavoitteena oli ajaa kisa kunnialla maaliin. Näinpä lähdimmekin matkaan Altan kävelykadulta reilu viikko sitten. Lähtö oli aika hektinen ja osa kilpailijoista otti turhia riskejä poukkoilemalla lähtöauton takana ja jopa vastaantulijoiden kaistalla. Kun päästiin maastoon, porukka alkoi mennä hyvin nopeasti yhdeksi letkaksi. Ajo oli silti ensimmäiset 10km melko hektistä ja porukkaa kaatuili melko erikoisissa paikoissa.

Tapahtuman ennakkoinfossa meitä varoiteltiin siitä, että maastossa tulisi olemaan tänä vuonna erityisen märkää. Jo ensimmäisellä etapilla tulisi olemaan pätkiä, joilla järjestäjät suosittelivat osallistujia kävelemään. Me päätettiin heti alussa, että turhia riskejä ei tulla ottamaan. Tehtiinkin työtä käskettyä ja jalkauduttiin aina, kun polku alkoi näyttää liian haastavalta. 25-30 ajokilometrin jälkeen polku kulki kapealla harjulla aivan Alattiojoen rannan tuntumassa, ja jalkauduimme taas haastavamman paikan tullen. Yhtäkkiä Tiina kompuroi omiin jalkoihinsa ja kaatui tosi vaarattoman oloisesti ja hitaasta vauhdista polun reunaan mättään päälle. Tällaisia ja huomattavasti paljon vaarallisemman oloisia kaatumisia on meillekin tapahtunut vuosien saatossa tuhansia.

Tällä kertaa polven alle sattui jotain todella terävää, joka viilsi Tiinalle polven alle 15-20cm pitkän viiltohaavan luuhun asti. Epäselväksi meille jäi, mikä viillon teki, sillä tuntuisi vähän hurjalta, että kivi pystyy tuollaista jälkeä tekemään. Näin jälkikäteen ollaan alettu epäilemään, että olikohan jollakin kalamiehellä unohtunut mättäälle Mora tai olisiko mättään sisällä ollut joku vanha ruosteinen peltiämpäri. Haavan aiheuttaja jäi kuitenkin siinä rytäkässä arvoitukseksi. Onneksi auttajia saapui paikalle heti meidän perässä. Ensimmäisenä paikalla oli Kaupin Kanuunojen porukka, jolta saatiin avohaavan päälle alkuun putkihuivi. Joku norjalaisista kisakumppaneista alkoi heti soittamaan hätäpuhelua, ja joku toinen kaivoi repusta sidettä ja alkoi sitomaan polvea.

Kaatumapaikka oli sellainen, että sinne ei päässyt parin kilometrin säteellä ambulanssilla hakemaan, ja käveleminen tielle asti ei olisi ollut mitenkään mahdollista. Onneksi yksi kohdallemme pysähtyneistä pareista oli paikallisia, ja he onnistuivat järjestämään meille jokivenekyydin onnettumuuspaikalta lähimmälle sillalle. Käveltäväksi jäi vain lyhyt rantapenger joenrantaan, ja sinne Tiina pääsi kinkkaamaan Reiman ja jonkun kisakumppanin avustamana.

Venekyydillä pääsimme tienvarteen, josta ambulanssi tuli hakemaan meitä. Pyörätkin saivat jokivenekyydin vastarannalle, mutta ambulanssikyydillä niitä ei kuitenkaan saatu Altaan. Onneksi taas joku tunsi jonkun, ja pyörät vietiin säilöön läheiseen taloon. Ambulanssikyyti Altan terveyskeskukseen vei noin puolituntia. Terveyskeskuksessa siteet avattiin ja haavaa puhdistettiin. Haavan käsittely oli sen verran kivuliasta, että heti alkuunsa kivun lievitykseen annettiin morfiinia. Terveyskeskuksen lääkäri totesi vauriot heti niin pahoiksi, että jalka pakattiin uudelleen ja Tiina lähetettiin ambulanssilla parin tunnin automatkan päähän Hammerfestin sairaalaan. Tässä vaiheessa jäi vielä epäselväksi, että ovatko vauriot lähinnä pinnallisia vai onko jotain mennyt isomminkin rikki.

Hammerfestissa vastassa oli useampikin lääkäri. Ensimmäisten tutkimusten jälkeen päätettiin ottaa jalasta röntgenkuvat ja antaa jäykkäkouristusrokote. Jalan kunnollista puhdistamista ja tikkaamista varten Tiina vietiin leikkaussaliin, ja operaatio suoritettiin selkäydinpuudutuksessa. Leikkauksessa selvisi, että onnettomuudessa ei ollut tullut mitään vakavampia vaurioita. Vaikka haava oli todella syvä, kaikki hermot ja jänteet oli säilyneet ehjänä. Jalan tikannut kirurgi tosin sanoi, että mukana oli ollut reilusti onnea, sillä patellajänne ja pari isoa hermoa oli ollut todella lähellä vaurioitumista. Tällä kertaa selvittiin siis 14 tikillä.

Koska haava ehti olla auki lähes kuusi tuntia ennen tikkaamista, siinä oli todella suuri tulehdusriski. Sen vuoksi Tiinaa pidettiinkin sairaalassa perjantai-iltaan asti, ja suoneen annettiin todella reilulla annoksella antibioottia. Myös kotiintuomiseksi tuli 14vrk antibioottikuuri, ja tikit koristaa polvea samat kaksi viikkoa. Onnea oli myös mukana siinä, että Hammerfestissa oli yövuorossa hyvä kirurgi, joka teki jalan kanssa huolellista työtä. Paranemisaika on varmasti lyhyempi, kun haava on puhdistettu hyvin ja tikit on tehty huolella.

Onnettomuudesta on nyt siis aikaa reilu viikko. Edistymistä jalan kanssa on tietenkin tullut, joskin paraneminen vaikuttaa toivottoman hitaalta. Liikkuminen keppien kanssa on edelleen älyttömän vaivalloista. Tosin siihen nähden edistystä on tietenkin tullut, että ensimmäisinä päivinä liikkuminen oli käytännössä mahdotonta omin voimin. Jalka on levossa kohtalaisen kivuton, mutta liikuttamaan sitä ei juurikaan pysty. Jos haluaa etsiä jotain positiivista, niin ainakaan haava ei ole näyttänyt tähän mennessä tulehtumisen merkkejä. Se on tietenkin tärkeintä. Koska haava on noin lähellä polvea, tulehdus voisi olla todella ongelmallinen.

Kesän odotetuimman kisan keskeyttäminen tällä tavalla on aivan älyttömän turhauttavaa. Ollaan kulutettu tunteja aikaa miettimällä miten tämän olisi voinut välttää. Pitkät housut tai irtolahkeet ei olisi auttanut mitään. Jos "se jokin terävä" leikkaa ihoa tuosta noin vain, ei kangas siinä välissä olisi auttanut mitään. Polvisuojat olisi auttanut, mutta eipä sellaisia ole koskaan tullut käytettyä, niin miksi nyt? Koska olimme jo jalkautuneet aiemmin, ei tuota kohtaa varmaan varovaisemminkaan olisi voinut ottaa?

Eniten tietenkin turhauttaa se, ettei se jossittelukaan auta yhtään mitään. Eikä itkupotkuraivarit. Eikä edes mököttäminen. Joskus käy näin, eikä sille vain voi mitään. Harmittaa älyttömästi, ettei päästy edes kunnolla kokeilemaan omia rahkeita Finnmarksviddalla ja harmittaa, ettei päästy nauttimaan siitä maagisesta yöstä viddalla. Harmittaa myös, että toinen kauden lempikisoista Lavkarittet jää väliin. Reima ehti jo ilmoittautuakin Lavkarittettiin, mutta se täytyy nyt kuitenkin perua. Tiinan jalka ei ole toipunut niin paljoa, että kannattaisi lähteä matkustamaan Skibotniin asti. Toisaalta Tiina ei pärjää kahta päivää yksin kotonakaan.

No opittiinko tästä jotain? Kyllä. Ottakaa hyvät ihmiset mukaan pidemmille reissuille perus ensiapuvälineet! Aivan liian usein sitä täällä kotonakin vetää kaukana teistä, kännykkäkuuluvuuden ulkopuolella ilman mitään ea-vehkeitä. Kisassakaan meillä ei ollut mukana haavansidontavälineitä, vaikka kisajärjestäjä sellaisia suositteleekin varustukseen. Meillä oli onneksi ympärillä ensiaputaitoisia ihmisiä, joilla oli ea-välineet mukana. Kun jalasta paistaa luu, tielle on matkaa 20km eikä mukana ole kunnon ensiapuvälineitä, niin se ei muuten paljon naurata! Oltaisiin oltu melko kusessa, jos tämä olisi tapahtunut myöhemmin kisassa, kun kanssakilpailijoita ei olisi ollut lähimaillakaan.  Maastopyöräilijät erityisesti tarkastakaa myös, että jäykkäkoukistusrokote on varmasti ajan tasalla. Kohtalaisen pienikin haava, johon pääsee maaperän likaa, voi olla jäykkäkouristusriski. Sellaista ei kannata ottaa!

Tietoa siitä, koska Tiina pääsee takaisin treenien pariin, ei ole. Päivä kerrallaan otetaan. Tällä hetkellä, kun edes kävely ei ole vielä mahdollista, ollaan tietenkin vielä todella kaukana treeneihin palaamisesta. Sohvalla jalka ojossa istuminen on arvatenkin tuskallista sellaiselle henkilölle, joka on tottunut treenaamaan 10-12krt viikossa. Tilanteelle kun ei voi mitään, niin asian kanssa on vain elettävä.

Kaikesta huolimatta Offroad Finnmark on edelleen meille todella erityinen tapahtuma, ja viivalle pyritään entistä suuremmalla syyllä ensi vuonna uudelleen! Kiitos kaikille meitä ensiavussa auttaneille, ja onnittelut kaikille maaliin asti ajaneille!

 

 

Komia oli polvi leikkauksen jälkeen. Asiantuntijat sanoo, että siitä ilmeisesti vielä ihan kelpo jalka tulee..