No nyt on taputeltu tämän vuoden Alpentour Trophy, ja ollaan myös ehditty siirtyä takaisin Saariselälle ja toipua reissun rasituksista.

Tällä kertaa vajaan kolmen viikon reissu ja nelipäiväinen etappikisa vaati vähän edelliskertoja pidemmän toipumisajan, sillä Reima tuli Schladmingissa kipeäksi toiseksi viimeisen etapin jälkeen ja tauti alkoi Tiinallakin heti kotimatkan jälkeen. Reiman tauti äityi oikein kovaksikin. Tyhjään kroppaan kun tauti pääsee jylläämään ja siinä jamassa pitää sitten vielä kaksi päivää matkustaa, niin helposti menee voimat aika vähiksi. Onneksi päästiin kuitenkin kotia ja muutaman päivän jälkeen olokin alkoi helpottamaan.

Mutta itse aiheeseen. Tänä vuonna Alpentourin etappien järjestystä oli sekoitettu hieman viime vuodesta, ja muutokset oli kyllä meille ihan mieleisiä. Ensimmäisenä päivänä suunnattiin Giglachseelle, toisena päivänä ajettiin raskain Dachstein etappi, kolmantena päivänä Hauser Kaibling ja viimeisenä päivänä Planain aika-ajo. Meidän mielestä tämä on mukava järjestys juuri siinä mielessä, että kaksi raskainta etappia on kahdella ensimmäisellä päivällä. Kolmantena päivänä Hauser Kaibling tuntuu jo sitten melko kevyeltä, ja Planain aika-ajo on hyvä huipennus kisalle. :)

 

Ursprungsalm ensimmäisen etapin reitillä (Kuva: Regina Stanger)

Ennen kisaa meiltä kyseltiin tavoitteita kisaan, ja ainoaksi tavoiteeksi kerrottiin päästä neljän päivän jälkeen maaliin Planain huipulle. Niin kuin jälkikäteenkin voi todeta, niin ei nelipäiväisen etappikisan maaliin pääsy ole missään nimessä itsestäänselvyys. Siinä pitää pyörän kestää, kuskin pysyä terveenä, pysyä pystyssä, energioiden riittää jne. Sitten se on bonusta, jos menee myös tuloksellisesti hyvin. Ainoa meidän yhteinen tavoite oli, että tehdään parhaamme ja lähtöruuhkissa tai laskuissa ei oteta yhtään ylimääräistä riskiä. Viime kesänä kokeiltiin, että miltä tuntuu istua kuukausi sisällä ja kävellä kepeillä, ja sitä ei tarvi kokeilla toiste. :)

Tänä vuonna oli lähtölistaa tutkiessa mukava huomata, että suomalaisten osallistujien määrä Alpentourilla lisääntyy vuosi vuodelta. Ensimmäisinä vuosina meidän lisäksi kisaan osallistui vain yksittäisiä suomalaisia, mutta nyt ei enää riitä edes kahden käden sormet laskemaan meidän määrää.. :) Ja se on hyvä se. Meidän pienen pyöräilymaan kuskien (ja tapahtumien järjestäjien) tekee hyvää käydä katsomassa omien kulmien ulkopuolella, että miten näitä hommia muualla hoidetaan.

 

Giglachseen maisemaa ensimmäisellä etapilla (Kuva: Regina Stanger)

 

1. Etappi: Hochwürzen - Giglachsee 61km / 2000m nousua

Ensimmäisen päivän etappi lähti käyntiin aiemmilta vuosilta tuttuun tyyliin. Kauhea ruuhka ja kaaos alussa, mutta parin kymmenen minuutin jälkeen porukka alkoi tulla nousussa selkä edellä vastaan. Giglachseen etappi on monella tapaa todella hieno. Siinä on kaksi yli tonnista nousua, ja korkeimmillaan käydään yli 2000m korkeudessa Giglachsee-järven rannalla. Tietyllä tapaa reitissä on jotain samaa kuin meidän Kulmakurun reitissä, ehkäpä juuri tosi hienojen maisemien vuoksi.

Eka etappi sujuikin meiltä molemmilta ilman sen suurempia ongelmia. Pyörät toimi molemmilla moitteettomasti ja nousu tuntui kulkevan yllättävän hyvin. Laskuissa keskieurooppalaiset kisakumppanit tulee edelleen jäätävällä vauhdilla ohi, mutta nousuissa ja poluilla taas me ollaan vahvoilla. Maalissa Tiina sijoittui amatöörisarjan kolmanneksi ja Reima master eliten kymmenenneksi. Tiinan sarjassa erot molempiin suuntiin oli jo ensimmäisen päivän jälkeen sen verran suuret, että kokonaiskisan sijoitukset oli aika selvät olettaen ettei kellekään tule haavereita. Reiman sarjassa sen sijaan sijat jopa ihan kärkeen asti oli paljon tiukemmassa.

 

Reima Hochwürzenin rinteillä (Kuva: Regina Stanger)

 

2. Etappi: Ramsau am Dachstein 68km / 3100m nousua

Dachstein päivä on edelleen meille molemmille jostain syystä vähän hankala, ja lähdettiinkin toiselle etapille vähän pelon sekaisin tuntein. Oloa ei helpottanut se että lämpömittari näytti heti aamusta hellelukemia ja ennuste lupasi yli +30 asteen hellettä iltapäivälle. Tällä etapilla nousua kertyy kaikista etapeista eniten, mutta siinä ei ole yhtään todella pitkää nousua. Nousu kertyykin lyhyemmistä noin 500 metrin nousuista, ja vielä ihan viimeisellä 15 kilometrillä pitää jaksaa kiivetä pitkää nousua.

Lähtökaaoksen ja ensimmäisten polkujen tunkkailujen jälkeen päästiin taas ajamisen makuun. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka mitään suurempia ongelmia ei ollut niin, aika kova reissu tästä tuli. Auringonpaiste tuntui ihan älyttömän kuumalta, ja viimeinen pitkä nousu otti kyllä viimeisetkin mehut irti. Ei ole tuollainen yli +30 asteen helle enää oikein hyvä kestävyysurheilukeli - ainakaan tällaisia kalpeille lappilaisille. :) Lopputuloksissa Tiina oli jälleen kolmas ja Reima tällä kertaa 12. 

 

Jokapäiväisiä lähtötäpinöitä

 

3. Etappi: Hauser Kaibling 53km / 2200m nousua

Jos Dachstein päivä on meille se hankalin etappi, niin Hauser Kaibling on sitten se suosikkietappi (jos ei nyt lasketa tähän Planain aika-ajoa). Tällä etapilla on tullut meillä aiemminkin vahvoja vetoja ja niin tuli nytkin. Kaibling on siinä mielessä erilainen etappi kuin kaksi aiempaa, että siinä on käytännössä vain yksi pitkä nousuosuus ja se on suurimmaksi osaksi kohtalaisen loivaa nousua. Käytännössä siinä ei siis riitä, että "selviytyy" kevyimmällä vaihteella ylös vaan siinä pitää jaksaa "runnoa".

Jälleen kerran Tiina oli selvillä eroilla kolmas. Reima puolestaan oli kahdeksas, mutta todellisuudessa sijoitus olisi ollut pykälän tai kaksi parempi jos osa porukasta ei olisi ajanut harhaan. Tällä etapilla viimeinen viisi kilometriä Mittelstationilta maaliin tullaan DH-parkin flowlinea. Osa porukasta tuli kuitenkin laskun viimeiselle kolmannekselle ihan väärästä suunnasta ja ohitti siinä varmasti muutamia sijoituksia. Tähän ei mitenkään puututtu, ja voi vaan spekuloida mitä reittiä harhaan ajajat ovat tulleet.

 

Tiina loppulaskussa

 

4. Etappi: Planain aika-ajo 14km / 1300m nousua

Jo lauantaina ruokailussa Reimalla tuli ekat oireet taudista, ja ilta ja yö menikin sitten yskiessä. Siinä mielessä kiitollinen tauti, että se meni heti kerrasta niin pahaksi, ettei viimeiselle etapille lähtemistä täytynyt arpoa ollenkaan. Olo oli niin huono, että ajamisesta ei tarvinnut edes haaveilla. Tiina sen sijaan lähti mukaan tyhjin jaloin ja pelonsekaisin tuntein. Aika-ajon lähtölista muodostuu etappikisan kokonaistilanteesta käännetyssä järjestyksessä. Tämä on siitä armollinen systeemi, että kun ottaa lähimmät eteen lähteneet kisakumppanit kiinni, niin tietää varmistavansa kokonaiskisan sijoituksensa. Ensimmäisen vartin aikana marssijärjestys muodostuikin melko selväksi. Tiinan taakse lähteneet etappikisan ykkönen ja kakkonen ajoi Tiinan kiinni, ja Tiina ohitti kaikki eteensä lähteneet. Tiina peesasi etappikisan johtajaa Irinaa ensimmäiset kahdeksan kilometriä ja varmaankin molemmat lähtivät hieman liian kovaa matkaan, koska viimeisillä kilometreillä rauhallisemmin aloittanut kokonaiskisan kakkonen Zdenka kääri viimeisen etapin voiton. Ylös kuitenkin päästiin jälleen, ja aina se tuntuu yhtä hyvältä.

Tällä kertaa harmitti tietenkin se, että Reima ei voinut ajaa viimeistä etappia, mutta sellaista urheilu välillä on. Eniten siinä tietenkin harmitti se, että Reima on yleensä ollut parhaimmillaan juuri tällä viimeisellä etapilla. Tänä vuonna kun aiemmat etapit oli kulkenut ilman mitään ongelmia, odottelimme aika-ajosta jopa podium sijoitusta. Noh, ei auta kuin yrittää ensi vuonna uudelleen!

Alpentour Trophy oli jälleen kerran hieno kokemus! Se on niin, että tällaisia juttuja ei pääse kokemaan, jos jää vain kiertämään niitä omia kotipolkuja! (Vaikka kotipolutkin on älyttömän hienoja.. :)) Taas on siirretty oman jaksamisen rajoja vähän kauemmas, ja saatu vähän lisää kovuutta ja vähän lisää uskoa omaan tekemiseen. Ensi vuonna uudelleen!

Maanantaina oli sitten kotimatkan vuoro. Ensin autolla Müncheniin ja sieltä lentokoneella Riikan kautta Helsinkiin. Tiistaina sitten vielä viimeinen etappi autolla Helsingistä Saariselälle. Täytyy kyllä sanoa, että ei ole kovassa kuumeessa ja yskässä lentäminen ja lentokentällä odottelu mitään herkkua. Riikassa tuli vielä niin tiukka lentokoneen vaihto, että jouduttiin juoksemaan lentokentän läpi. Huh. Onneksi myös pyörälaukut seurasi 8min lennon vaihdosta huolimatta mukaan Helsingin lennolle, ja Reimakaan ei saanut sydänkohtausta kesken matkustuksen. :(

Kotona flunssa pukkasi sitten Tiinallakin, ja jouduttiin jättämään suunnitelmissa ollut Levi24 väliin. Reima käytti toipilaspäivät hyödyksi ja duunaili uudet Hei Heit ajokuntoon. :) Niistä lisää vähän myöhemmin. Nyt ollaan päästy ajamaan jo muutama lenkki kotimaisemissa ja käytiinpä juhannuksena Tromssan seudulla parit kisatkin ajamassa.

 

Uuden Hei Hein testailua kotipoluilla! 

 

Kiitokset reissusta yhteistyökumppaneillemme: Kona Bikes, Kilroy Finland, Saariselän Sanomat, K-Market Härkönen