Nyt on sen verran pää selvinnyt Offroad Finnmarkin jälkeen, että saatiin aikaiseksi kirjoittaa raportti!

Alkutäpinöitä

Ehdittiinköhän me toivoa ennakkojuttussa hyvää tuuria tämän vuoden Offroadiin? Jos toivottiin, niin sitä me ei kyllä todentotta saatu!!!

Saavuimme Altaan hyvissä ajoin keskiviikkona, ja olimme kaikin puolin hyvin valmistautuneita kisaan. Pari tuntia ennen lähtöä Reima meni autolle laittamaan pyöriä valmiiksi ihan kuten ennen kaikkia kisoja. Kun Reima oli laittamassa oman pyöränsä eturengasta kiinni, etuakselin kiinnitysvipu irtosi. Meillä oli mukana aikalailla kaikki varaosat mitä voi kuvitella tällaisessa kisassa tarvivansa.. Oli vara jarrupalat, polkimet, jarrulevyt, pakat, vapaarattaat, vanteet jne. Mutta akselia ei ollut - olisi ehkä pitänyt olla?

Samalla kun Reima laittoi pyörät valmiiksi, Tiina juoksi pitkin Altaa ja yritti löytää pyörään sopivaa akselia. No sellaistapa ei löytynyt mistään, ja aika alkoi uhkaavasti kulua loppuun. Edes yhdeltäkään kanssakilpailijalta ei löytynyt sopivaa vara-akselia! Viime hetkillä Reima keksi kokeilla korjata rikkinäistä akselia, ja lopulta se onnistui. Akseli saatiin jäykäksi mutterilla ja pultilla, jotka löytyi meidän pyörän korjauspukista! Ratkaisu näytti kieltämättä aika hasardilta eikä sen kestävyydestä ollut mitään takeita. Mutta päätimme kuitenkin yrittää.

Tässä vaiheessa kello näytti 17.40, joten lähtöön oli aikaa 20min. Juoksimme pää kolmantena jalkana hotellihuoneeseen ja vaihdoimme päälle ensimmäisenä käteen osuneet ajovaatteet. Mukaan tarttui myös ihan välttämättömimmät varusteet; juomareppuun juomaa, Reiman puhelin seurantaa varten ja GPS:t suunnistusta varten. Vaatetta ja ruokaa ei tullut mukaan lähellekään tarpeeksi, mutta näillä arvelimme pärjäävämme ensimmäisen etapin. Huoltajaksemme saapuneelle Tiinan isälle annoimme tehtäväksi kerätä huoneesta kaikki, mitä voisimme tarvita matkalla ja tuoda ne ensimmäiseen huoltoon. Lähtöruudussa etsimme suurinpiirtein sopivan paikan, ja tässä vaiheessa aikaa lähtöön oli 5min.

Kaikesta sähläyksestä johtuen emme ehtineet juoda tai syödä juuri mitään lähtöä edeltäneen kahden tunnin aikana. Lähtöruudussa söimme puoliksi Tuplan ja siemailimme varovasti urheilujuomaa. Lähdön hetki tuntui epätodelliselta. Puoli tuntia aikaisemmin olimme luovuttamassa ja lähdössä kotiin, ja niin vain sitä oltiin lähtökarsinassa ja (jotakuinkin) valmiina matkaan. Emme tienneet kestäisikö Reiman pyörä edes ensimmäistä etappia, mutta päätimme yrittää.

1. Etappi Alta-Alta

Surkeasta valmistautumisesta johtuen jouduimme lähtemään ensimmäiselle etapille erittäin varovaisesti. Ensimmäisen etapin alussa on aina kummasti sähläystä. Vaikka kaikki varmasti tiedostavat, ettei 300km reissua kannata pilata liian kovalla alkuvauhdilla, niin silti monet tekevät niin. Ensimmäinen etappi seurailee Alta-joen rantoja, ja reitti on paikoitellen yllättävän tekninen.

Heti neutraalilähdön jälkeen kävi selväksi, että ekalla etapilla joudumme antamaan siimaa. Tiina veti ensimmäisillä latupohjapätkillä oikein kunnon hapot jalkoihin, ja niitä piti sitten ensimmäisillä poluilla sulatella. Onneksi löysimme alkuhärdellin jälkeen sopivan porukan, jossa etenimme aina Sorrisnivan sillalle asti. Kun aloimme lähestyä Tiinan viime vuotista loukkaantumispaikkaa, annoimme miesporukan suosiolla mennä menojaan. Jotenkin se viime vuotinen loukkaantuminen kuitenkin vaikutti alitajunnassa, ja halusimme ottaa nämä muutamat liukkaat rantapolut supervarovaisesti. Onnettomuuspaikka ohitettiin ilman sen suurempaa draamaa, ja yksi kivi vierähti pois sydämmeltä.

Ennen etapin loppua oli vielä pari oikein syvää joenylitystä, joissa oli jo Tiinaa nivusiin asti vettä. :) Mutta olihan se tunnelma taas jotain uskomatonta. Reitin varrella oli useisiin paikkoihin keräytynyt runsaasti yleisöä, ja ihan jokainen sai varmasti osakseen kannustusta. Yleisössä näkyi myös useita tuttuja iloisia kasvoja, mikä alkoi osaltaan nostattamaan kisafiilistä.

 

Ensimmäisen etapin viimeisiä kilometrejä

 

Ensimmäisessä huollossa kuulimme olevamme toisena, mutta aikaeroista emme saaneet selvää kuvaa. Huollossa yritimme kamalassa kiireessä pakata mukaan kaiken sen, mikä ennen kisaa jäi pakkaamatta. Reima laittoi molempien GPS:iin varavirtalähteet paikalleen, ja Tiina pakkasi mukaan yötä varten lämmintä vaatetta ja ruokaa. Huollosta pääsimme ulos seitsämässä minuutissa, mitä voi pitää pienenä ihmeenä kaikki säätö huomioon ottaen. :)

2. Etappi Alta-Courvun

Alun perin tiesimme toisen etapin olevan meille kaikista suotuisin, ja alkuperäisessä taktiikassa meillä oli tarkoitus ajaa tämä etappi kovaa. Etappi oli 40km pitkä, ja se sisälsi 800m kokonaisnousua. Nyt emme ehtineet ensimmäisessä huollossa käytännössä ollenkaan syömään ja juomaan, joten päätimme käyttää etapin alkupään hiekka- ja asvalttitiet tankkaamiseen. Ensimmäisen etapin alkupuolella ohitimme yhden sekaparin, ja olimme melko varmoja silloin olevamme kärjessä. Varmoja emme kuitenkaan olleet, koska emme tienneet ehtikö joku pari lähteä huollosta ennen meitä.

Noin 10km ajamisen jälkeen lähdimme nousemaan kohti Finnmarksviddaa. Nousun alussa saimme tutuilta kannustajilta varmistuksen sille, että todellakin olimme siirtyneet oman sarjamme kärkeen. Pikku hiljaa nousun jatkuessa aloimme vihdoin saada kiinni omasta ajosta. Mitä ylemmäs tunturiin kiikuimme, sitä tiheämpi sumu meidät ympäröi. Ylhäällä tunturissa näkyvyys olikin huonoimmillaan vain 10 metrin luokkaa. Nousun yläosassa saimme kiinni yhden miesparin, mikä antoi hyvää uskoa omaan vauhtiin. Courvunin huoltoa lähestyessä näkyvyys alkoi olla jo niin huono, että se vaikeutti vähän ajamista; puolen yön aikaan oli yön pimein hetki ja samalla sumu oli sakeimmillaan. Toisaalta hiljaisessa, sumuisessä, nukkuvassa tunturissa ajaminen oli uskomattoman hienoa. Sai vain keskittyä omaan ajamiseen, ei mihinkään muuhun.

 

Kohti Courvunia!

 

Courvunin huoltoon saavuimme hyvävoimaisina. Huoltopiste oli aika karu: pari laavua ja mönkijää keskellä puutonta sumuista tunturia. Palvelu oli kuitenkin hyvää ja ystävällistä keskellä yötäkin. Lisäilimme vaatetta päälle, syötiin pari leipää ja juotiin pari lasia kokista. Ja matka jatkui.

3. Etappi Cuorvun-Masi

Kolmas etappi oli maaston puolesta koko kisan pisin (64km) ja rankin. Ensimmäiset 30km oli erittäin heikkoa mönkijäuraa, suota ja polutonta paljakkaa. 10km/h nopeuden ylläpito tuntui tässä maastossa liki mahdottomalta. Tällä osuudella tiedämme hävinneemme myös erittäin paljon paikallisille pyöräilijöille, jotka ovat käyneet tutustumassa reittiin etukäteen. Etapista noin 10km oli täysin polutonta tunturipaljakkaa, jossa piti suunnistaa GPS:n ja maastoon laitettujen (erittäin heikkojen) merkintöjen avulla. Tiheässä sumussa merkkien seuraaminen oli liki mahdotonta, ja tällä osuudella tehtiinkin pari ketunlenkkiä ja seisoskeltiin muutenkin pitkiä pätkiä merkkejä etsien. Sivusilmällä näimme miten pari miesparia ohitti meidät tekemällä taktisia oikaisuja poluttomalla osuudella. 

Etapin 30 viimeistä kilometriä oli sujuvampaa mönkijäuraa ja hiekkatietä. Ajo sujui edelleen hyvin, vaikka maasto alkoikin tässä vaiheessa käydä melko märäksi, mikä antoi hyviä vinkkejä siitä mitä kisan toinen puolisko tulisi meille tarjoamaan. Viimeiset 10km ennen Masin huoltoa oli meille parin vuoden takaisesta Bingesrittetistä tuttua vauhdikasta hiekkatietä alamäkeen. 

Alunperin meillä oli suunnitelmana pitää pakollinen 60min pysähdys vasta Soussjärvellä, mutta kolmosetappi oli sen verran raju että päätimme pitää pidemmän tauon jo Masissa. Huoltopisteelle tullessamme kuulimme, että olimme tehneet kakkos- ja kolmosjoukkueisiin jo yli 40min eron. Tauolla kävimme sisällä vaihtamassa kuivat ajovaatteet, ja juomassa aamukahvit. Mitään raskaampaa ruokaa emme ottaneet, koska ensimmäisen vuoden kokemuksella tiesimme, että on parempi syödä vain kevyttä energiapitoista ruokaa. Huollossa vatsaan upposikin riisivanukasta, sipsiä, suklaata, vaaleaa leipää ja kokista.

Takana tulevien joukkueiden matkanteko rupesi ilmeisesti kolmannen etapin lopussa takkuamaan, sillä lähtiessämme jatkamaan Masista tasan 60min tauon jälkeen seuraavia sekapareja ei ollut saapunut Masiin. Etumatkamme oli siis vähintään 60min, ja sen rauhottavan tiedon kanssa oli mukava lähteä taivaltamaan kisan toista puolikasta.

4. Etappi Masi-Soussjavri

Heti nelosetapin alkuun lähdettiin kiikkumaan takaisin viddalle. Nousu oli sama joka ensimmäisenä vuonna ajettiin kolmannella etapilla alamäkeen. Nyt sulamisvedet olivat vieneet tienpohjalta mukanaan kaiken maamassan, eikä nousua tarvinnut kuvitellakaan ajavansa ylös. Muutaman kilometrin tunkkailun jälkeen pääsimme takaisin viddalle. Ja ei järki niitä maisemia! Oli mukava päästä reitin ehkä hienoimpiin maisemiin vielä sellaisissa ruumiin ja sielun voimissa, että maisemista pystyi oikeasti nauttimaankin.

Vähän Masin jälkeen tulimme joenylitykseen, jossa 700km miehillä oli ollut todella suuria vaikeuksia päästä joen yli kovan virran vuoksi. Nyt vesi oli kuitenkin laskenut jo sen verran, että Tiinakin pääsi ihan ilman ongelmia yli joesta.

Masin ja Soussjärven välillä on ihan todella todella hienoa baanaa. Hiekka- ja kivipohjaista mönkkäriuraa avotunturissa silmän kantamattomiin. Ja lisäksi siellä on suota, paljon suota.. Ja sääskiä, ihan tolkuton määrä sääskiä.. Mitä lähemmäs Soussjärveä etenimme sitä useammin eteen tuli suo. Tavallisena vuonna osa soista on ylitettävissä ajamalla, mutta nyt ei ole tavallinen vuosi. Näin ollen ihan joka ikinen suo oli tunkattava.

Viimeiset kilometrit ennen Soussjärven huoltoa ajettiin asvaltilla, ja yllätyimme itsekin kuinka hyvään vauhtiin pääsimme tiellä vielä 200km ajon jälkeen. Huollossa erittäin ystävällinen huoltoporukka piti huolen pyörien pesusta ja rasvauksesta ja itse saimme vain istahtaa hetken. Huollossa kuulimme myös, että ero taakse päin on pysynyt turvallisessa tunnissa.

5. Etappi Soussjavri-Jotka

Ja matka jatkui! Viimeiset 100km voisi olla ehkä kannustava ajatus, mutta koska tiesimme mitä meillä olisi edessämme ennen Jotkan huoltoa, emme ihan vielä paukutelleet henkseleitä. Soussjavri-Jotka väli on tavallisenakin vuonna rankka keikka, mutta nyt se oli kyllä ihan spesiaalirankka. Peruskuvio on seuraava: ensin on pitkä nousu, sitten pitkä lasku ja lopuksi suo. Tätä kaavaa toistetaan 60km. Ja koska nyt ei ole tavallinen vuosi, myös tavallisten kuivien, hiekkapohjaisten urien päällä oli 20-40cm vettä. Alun tunkkailujen jälkeen luovutimme ja yritimme ajaa ihan joka ikisestä kuralammikosta ja suovellistä läpi. Välillä onnistuttiin, toisinaan ei. :)

Vaikka vitosetappi on rankka, niin on se hienokin. Reitti kulkee kymmenien tunturinhuippujen yli, ja jokaiselta huipulta aukenee toinen toistaan hienompi maisema. Etapin alussa ohitimme jälleen yhden miesparin, minkä jälkeen emme nähneet kisailijoita ennen Jotkaa. Jotkaa lähestyessä Tiinaa alkoi vaivaamaan tuttu "aivosumu". Jalat pyöri onneksi edelleen hyvin, emmekä joutuneet jalkautumaan etapin loppupään jyrkissä ylämäkikinkamissakaan kertaakaan. Ajatus ei kuitenkaan enää juossut kovinkaan sujuvasti.

 

Viddaa silmän kantamattomiin!

 

Viidennellä etapilla meille tuli myös uusi tekninen huoli, kun Tiinan pyörän jousituslinkun pultti alkoi löystymään uhkaavasti. Pultin irtoaminenhan käytännössä tarkoittaa sitä, että matka loppuu siihen paikkaan, joten ihan todellisesta teknisestä huolesta oli kyse. Pultti kiristyy 8mm kuusiokulma avaimella ja sellaistahan ei tietenkään meillä mukana ollut. 

Niin vain kuitenkin päästiin Jotkaan, ja täytyy myöntää, että enää ei oltu niin kauhean hyvissä voimissa. Onneksi Jotkassa oli vastassa mitä ihanin huoltotiimi. Per Kåre, Espen ja Konrad hoitivat pyörät menokuntoon, ja kiristivät myös Tiinan pyörästä löystyneen pultin. Tine puolestaan täytti meidän juomareput ja tarjosi lämmintä kahvia ja kaikkea mahdollista syötävää. Samalla hän testasi Tiinan tajunnan tasoa, joka todettiin melko heikoksi.. :D Huollossa kuulimme, että seuraava joukkue oli meitä yli 30km jäljessä, joten tiesimme voittavamme kisan kunhan selviäisimme maaliin.

6. Etappi Jotka-Alta

Ja taas matka jatkui! Viimeinen etappi! Se käy jo jonkinlaisesta kannustuksesta itselle! Heti alkuunhan Jotkasta noustaan älyttömän jyrkkä ja mutta ei niin kauhean pitkä nousu takaisin viddalle. Tämän jälkeen reitti jatkui kohtalaisen hyväpohjaisena mönkijänurana avotunturissa. 7km ajamisen jälkeen tulimme ensimmäisen vuoden keskeytyspaikallemme ja tekniseen huoltoon. Jos ei ollut ajatus kovin kirkas kaksi vuotta sitten, niin ei se ollut nytkään. Mutta kohti maalia jatkettiin silti.

Tuttebergin tien jälkeen reitti eteni pitkään periaatteessa ihan mukavana urana avontunturissa. Tiina oli siinä vaiheessa jo niin kuutamolla, että se ei muista koko välistä yhtään mitään. Onneksi Reima jaksoi pitää yllä tasaista vauhtia, ja matka eteni kuitenkin koko ajan kohti maalia. Pari kymmentä kilometriä ennen maalia reitti alkoi lasketua viddalta alas kohti Altaa. Alkuinfossa tätä polkua sanottiin vähän haastavaksi, mutta kyllä se 25 tunnin ajon jälkeen oli käytännössä todella vaarallinen. Tällä vesimäärällä polku oli muuttunut vuolaaksi puroksi, ja loppumatkasta meidän oli ihan pakko jalkautua. Niin teki uskoaksemme kaikki joukkueet.

Vasta kun polku muuttui hiekkatieksi, tajuntaan alkoi oikeasti hiipiä ajatus, että me ihan oikeasti päästään maaliin asti. Viimeiset reilu 15km ennen maalia on käytännössä hiekkateitä ja nopeakulkuisia ulkoilureittejä. Ihan viimeisillä kilometreillä noustaan Kaiskurun hiihtokeskuksen latupohjille ja siellähän oli jälleen kova kannustus! Maalia lähestyessä olo oli aika epätodellinen. Etukäteen oli ajatellut, että jos kisan sattuisi voittamaan, maaliintulo tuntuisi jotenkin kovin riemukkaalta ja juhlalliselta. Todellisuudessa olo olikin maalin lähestyessä aika tyhjä. Sumuisissa ajatuksissamme epäilimme, että noinkohan siellä kävelykadulla on enää edes ajanotto paikalla. :)

Altan kävelykadun avautuessa eteemme huomasimme, että joku henkilö jota emme etukäteen tunnistaneet odotti meitä pienen Suomen lipun kanssa. Kiitos lipusta Antti! Ja olihan siellä oikein porukkaa odottamassa meidän maaliintuloa! Lippu kouraan ja maaliin ajassa 26h23min! 

 

Maalissa!

 

Maaliintulon jälkeen huomasimme, että Reiman jalat olivat aivan totaalisesti sääskien syömät. Vaikka Lapissa ollaan molemmat koko ikämme asuttu, niin ihan tuollaista ei olla kyllä koskaan koettu. Jalat nimittäin paisuivat ihan kunnolla, ja maaliintulon jälkeen Reimalla tuli allerginen reaktio ja oksennus.

 

DIY akselin korjaus! Tällä mentiin 300km!

 

Jälkipyykkiä

No olihan se kyllä hurja keikka, ja melkoinen draaman kaari saatiin aikaiseksi! Kun vielä puoli tuntia ennen lähtöä näytti siltä, että kisa jää kokonaan väliin, niin olihan se maaliin pääsy ja voitto melko hieno saavutus! Tämä oli meille kauden päätavoite ja se täyttyi, joten tyytyväisiä täytyy olla.

Offroad Finnmark on varmasti yksi niistä kisoista, joita ei voi ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee. Esimerkiksi Tahkon 240km tai Levi24 ei anna minkäänlaista kuvaa siitä, mitä on ajaa 300km todellisessa erämaassa, yön yli ja luonnon olojen armoilla. Se ei ole koko aika flow-trailia eikä se ole koko aikaa pirun kivaa. Mutta se on uskomattoman kova haaste ja äärimmäisen hieno kokemus. Jotta sen kisan voi päästä edes maaliin, pitää aikalailla kaiken mennä nappiin. Se vaatii fyysisen kestävyyden lisäksi ennen kaikkea pääkopan kestävyyttä ja mitä suuremmissa määrin kaluston kestävyyttä. 

Ja yksi hienoimmista jutuista Offroadissa on edelleenkin ne ihmiset. Se edelleenkin niin uskomaton talkooporukan ja yleisön henki, jollaiseen emme ole törmänneet missään muualla! Se porukka elää ja hengittää Offroad Finnmarkia koko tapahtumaviikon, ja se ei voi olla välittymättä meihin ajajiin. Jos joskus voimme tarjota Saariselkä MTB:n osallistujille edes puolet siitä mitä OF tarjoaa meille, niin voimme todeta onnistuneemme tapahtuman järjestämisessä.

Ensimmäinen viikko Offroadin jälkeen menee pelkästään palautellessa. Ensimmäinen asia on tietenkin saada normaalista uni- ja ruokailurytmistä kiinni, ja toinen asia on kisan aiheuttamien kolotuksien parantelu. Tällä kertaa kolotuksia tuli yllättävän vähän. Reiman jalat alkoivat paranemaan parissa päivässä, ja nyt viikko tapahtuman jälkeen jäljellä on enää pientä tunnottomuutta kämmenissä. 

Nyt viikonloppuna ollaan jo käyty ajamassa ensimmäiset treenitkin eikä se ajaminen ole tuntunut itse asiassa yhtään hullummalta. Viikon päästä meillä onkin jo edessä yksi kauden suosikkikisoistamme eli Lavkarittet Skibotnissa. 

 

Pyörät ansaitsi oikein kunnon pesun urakan jälkeen! Tällaisella setupilla vedettiin vähän toista vuorokautta ilman mitään ongelmia! (jos nyt sitä kuuluisaa akselia ei lasketa) :)

 

Kiitos kaikille tukijoille kaiken tämän mahdollistamisesta! Kiitos erityisesti Bioracer Suomelle ja Kona Suomelle! Kiitos myös kaikille meidän kisaa myötäeläneille! Oli hauska kuulla kuinka monet ovat seuranneet kisaa reaaliajassa. :)