Kisakauden viimeisten kisojen raporttien kirjoittaminen on vähän jäänyt.. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Offroad Finnmarkin jälkeen oltiin melkoisen väsyneitä ja vaivaisia. Niin hienoa kuin olikin voittaa Offroad vihdoin ja viimein, niin kyllähän se on kummitellut kropassa pitkään. Pelkästään se että pääsi takaisin normaalien ihmisten uni- ja ruokarytmiin, vaati aikaa. Alkuun tuntui, että energia ei tarttunut millään kroppaan eikä nälkää meinannut olla ollenkaan. Ensimmäisinä öinä kisan jälkeen tuntui, että muutaman tunnin yöuni riittää oikein hyvin.. Kunnes sitten meni monta viikkoa niin, että tuntui ettei mikään uni maailmassa riitä. Väsymyksen lisäksi kroppaan jäi myös inhottavia kolotuksia. Vielä pitkälle syyskuulle kummallakaan meistä ei ollut palannut sormiin ja kämmeniin tunto. Reiman käsien tilannetta huononsi vielä huomattavasti Saariselkä MTB:n yli 200km reittien merkkaus, joka rasitti myös käsiä kovasti.

Offroadin jälkeen kisasta palautuminen ei sujunut ollenkaan toivotulla tavalla. Tämän vuoden kisa oli ehkä olosuhteista johtuen kaikkien aikojen raskain. Varmaan olisi pitänyt jotenkin saada enemmän lepoa kisan jälkeen, mutta eihän sitä joutanut. Hillat kypsyi juuri sopivasti ja niitä oli paljon. Eli eipä niitä malttanut jänkään jättää. :) Ja pitihän sitä touhuta kaikkea muutakin pikku kivaa, kuten ripustella rännejä kotitalon räystäille ja ajaa kaikki uudet Saariselkä MTB Stages reitit (eli n. 200km maastoajoa) GPS:lle. Oltiin kuitenkin optimistisia, että kroppa ehtii palautumaan ennen seuraavia kisoja.

Meidän (ja kaikkien muiden Offroadin osallistujien) onneksi meille jo hyvin perinteistä Lavkarittettiä oli siirretty viikolla eteenpäin, ja saimme yhden viikon normaalia enemmän aikaa palautua Offroadin jälkeen. Valitettavasti tänä vuonna kaksi viikkoa ei riittänyt. Tavoitteena oli ajaa kauden parasta vauhtia, mutta ajettiin molemmat kauden huonointa vauhtia.  

Reiman vauhti oli sen verran huonoa, että hän päätti kääntyä takaisin ensimmäisen mäen päältä eli noin parin kympin kohdilta. Lavkassa on ollut joskus aiemminkin nihkeitä lähtöjä, mutta kone on kuitenkin käynnistynyt ensimmäisen pitkän nousuosuuden aikana. Jos ajo lähtee sujumaan puolessa välissä nousua, niin silloin vielä ehtii mukaan kisaan. Nyt niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Reima näki paremmaksi heittää kesken.

Tiinan kisa lähti liikkeelle ja eteni maaliin asti samoissa tunnelmissa kuin Reimalla. Tavoitteena oli voitto ja 3 tunnin alitus, mutta nyt aika painui yli vartin yli tavoiteajan. Keskeytys kävi Tiinallakin mielessä, mutta naisten kisan taso on sen verran huonompi, että huononakin päivänä on mahdollista taistella voitosta. Norjassa tällaisissakin kisoissa on sen verran kivat rahapalkinnot, että voitto motivoi ajamaan huononkin kisan maaliin.

Lavkarittetin jälkeen meillä tulikin sitten treeneihin yli viikon tauko. Seuraavalla viikolla pukattiin nimittäin pystyyn Saariselkä MTB Stages, ja järjestelyiden lomassa ei paljon tartte miettiä, että ehtiikö ite käydä lenkillä. Ei ehdi. Viikko meneekin jo perinteisesti Evoken ja mustan kahvin voimalla. Se on vuoden hienoin mutta raskain viikko. Siihen viikkoon mahtuu niin monta tarinaa, että se vaatii ihan oman kirjoituksensa. Maanantaina käytiin vielä yötä vasten purkamassa pyörillä Kulmakurun reitin merkinnät, ja viimeistään tiistaina tankki oli ihan totaalisen tyhjä. 

Jonkinlainen masokisti sitä vissiin perusluonteeltaan on, koska torstaina päätettiin että tottahan sitä jaksaa käydä viikonloppuna ajamassa Skaidi Xtremen. Pitäähän sitä kerrankin lähteä kisoihin, kun lupaa hienoa keliä ja kisat on ihan naapurissa - vain viisi tuntia autossa yhteen suuntaan! Vielä kun varasto on täynnä nopeita ja hauskoja kisapyöriä, niin sehän olisi suorastaan vääryyttä olla ajamatta niillä! Jälkikäteen pystyi todeta vaan, että ei helvetti sitä on tyhmä. 

Kisa oli ihan täyttä toisintoa Lavkasta. Paitsi että Skaidin rata on suoraan sanottuna melko tympeä. 40km polutonta tunturipaljakkaa ja suota. Maisematkaan ei ole mitään verrattuna moniin muihin Norjan kisoihin. Tunturipaljakan ryttyytyksestä ei meinannut tulla mitään tunnottomilla käsillä ja voimattomilla jaloilla. Itse asiassa homma meinasi mennä alamäissä aika vaarallisiksikin, kun välillä ei tuntenut ollenkaan sormia eikä jarruttamisesta meinannut tulla mitään. Reimalla kädet oli niin kipeät, että vaihteitakaan ei pystynyt vaihtaa. Onneksi järki voitti, ja matka jäi kesken. Tiinalla kisa oli hyvin saman suuntainen kuin Lavkassa. Oma vauhti oli ihan naurettavan hidasta, mutta podium sijasta kannatti kuitenkin ajaa maaliin asti. 

Skaidissa kisan aikana ehti moneen kertaan manata, että prkl tämä kausi oli nyt tässä.. Mutta jotenkin jo maanantaina alkoi poltella SM-maralle Nivalaan lähtö. Onneksi luojan kiitos järki voitti tällä kertaa. Loppukesästä kaivettiin itsellemme monttua. Isoa ja syvää monttua. Offroadin jälkeen monttu oli jo melkoisen syvä, mutta niin sitä vain hyväkuntoinen ihminen jaksaa painaa eteenpäin. Saariselkä MTB:n ja Skaidin jälkeen keikuttiin jo historiallisen syvän montun äärellä. Ikuiset optimistit kuikuili jo kuilun toiselle puolelle ja uusiin kisoihin. Väsyneillä jaloilla loikka olisi kuitenkin voinut jäädä vähän lyhyeksi ja silloin oltaisiin päädytty melko syvälle montun pohjalle. Väsyneenä kun saattaa kalastaa itsellensä jonkun sitkaan flunssan, joka vie monta viikkoa syksyn tärkeistä treeneistä. Tai sitten kropan yleisväsymys saattaa vain "kroonistua", jolloin homma menee ylikuormituksen puolelle.

Meille talven kisakausi on kuitenkin yhtä tärkeä kuin kesänkin, eikä haluttu uhrata koko talvea yhden kisan takia. Kauden oli nimittäin tarkoituskin päättyä viimeistään Nivalaan, nyt se päättyi viikkoa aiemmin. Maastopyöräilyn SM-kisalla ei ole meille samanlaista arvoa kuin hiihdon SM-kisoilla. Niitä ei voi oikeastaan verrata ollenkaan toisiinsa, joten loppuviimein päätös kisakauden lopettamisesta oli helppo (kun käytti vähän järkeä). Mitalia olisi ollut tarjolla, mutta mitäs arvoa sitten on sellaisella mitalilla, johon riittää reitin läpiajo huonossa kunnossa?

Kokonaisuutena kisakausi oli vähän kaksijakoinen. Oli kyllä kiva ajaa aiempaa enemmän kilpaa, ja aika ajoin ajaminen tuntui paremmalta kuin koskaan. Toisaalta kisasuositukset jätti kyllä vähän toivomisen varaa. Kauteen mahtui kaksi pientä notkahdusta. Ensimmäinen oli Alpentourin aikana ja sen jälkeen iskenyt flunssa. Se oli kyllä kova keuhkotauti, ja keuhkojen paranemisessa meni useampi viikko. Sairastelu näkyi ja tuntui ajamisessa vielä esimerkiksi Tahkolla. Offroadiin saatiin kyllä kunto hyvälle mallille, mutta se taas veti kropan niin tyhjäksi, ettei siitä enää toipunut kunnon kisaiskuun elokuun aikana. Eli nälkää jäi ensi kesään.. :)

Syyskuun alun jälkeen ollaan päästy ihan mukavaan treenirytmiin. Väsymykseen auttoi levon lisäksi harjoittelun muuttaminen hiihtopainotteiseksi. Pyöräily pysyy mukana harjoittelussa lumiin asti, mutta nyt pyöräilyn rooli on käytännössä pitkissä ja palauttavissa treeneissä. Tehokkaammat treenit on tehty rullilla ja sauvarinteessä. Saariselkä on tarjonnut syyskuussa ihan huikeita aurinkoisia treenikelejä. Toisaalta huikeita ovat olleet sumuisen harmaat päivät ja järjettömän hienot auringonlaskut, jotka muuttuvat hetkessä loimuaviksi revontuliksi. Näin lokakuun alussa ilmassa on jo selvästi talven tuntua, hajua ja makua. Ei mene kauaa, kun syksy muuttuu talveksi ja päästään taas suksille! Sitä odotellessa! Uusi kisakausi alkaa sitten marraskuun puolivälissä kotimaastoissa, Saariselän FIS-kisoissa.

Loppuun vähän maistiaisia Saariselän syksyisistä treeniolosuhteista. Näistä me ei valiteta.. :)